Teknologiateollisuus ja -palvelut
Toimialan kehitys
Teknologiateollisuudessa ja -palveluissa (sis. myös Ohjelmistot, konsultoinnin ja siihen liittyvän toiminnan sekä Tietopalvelutoiminnan) on noin 11 400 työpaikkaa Keski-Suomessa. Ala on merkittävä työllistäjä ja kattaa 11 % maakunnan kaikista työpaikoista. Alan työpaikkamäärä on kasvanut reippaasti, 9 %, viimeisten kymmenen vuoden aikana. Erityisesti alan palveluiden kasvu on ollut ripeää.
Teknologiateollisuuden ja -palvelujen työpaikkojen ennakoidaan jatkavan kasvussa myös seuraavien noin kymmenen vuoden aikana Keski-Suomessa. Alan osaaminen on vankkaa ja maakunnassa toimii useita isoja ja globaalisti toimivia alan yrityksiä. Puolustusteollisuus ja kaksikäyttöteknologiat ovat merkittävä tulevaisuuden kasvun sektori.
Osaavasta työvoimasta voi tietyissä tehtävissä tulla pulaa tulevaisuudessa. Osansa tässä on kohtaannon haasteella, jolloin työnhakijoiden osaaminen ei vastaa työn vaatimuksia.

Työvoiman tarve ja riittävyys Keski-Suomessa
| Alalla on vakiintunut asema Keski-Suomessa, mikä ylläpitää työvoiman tarvetta. Lisäksi mm. puolustusteollisuuteen ja kyberturvallisuuden alalle syntyy uusia työpaikkoja. |
| Isojen yritysten menestyksen heijastusvaikutukset ovat mittavia laajojen alihankintaketjujen kautta. |
| Automaatio ja robotisaatio yleistyvät alalla ja voivat prosessien tehostumisen kautta vähentää työvoiman tarvetta. Tekoäly muuntaa ohjelmistokehittäjien työn profiilia rutiinitehtävien automatisoituessa. |
| Teknologiateollisuuden eri alasektoreilla työvoiman riittävyys vaihtelee. Esim. perinteisessä metalliteollisuudessa kaivataan osaajia. Puolustusteollisuudessa työhön tulevien osaamista täydennetään työpaikoilla. ICT-alalle koulutetaan paljon, mutta kaikille ei löydy töitä Keski-Suomesta. |

Tulevaisuuden osaamistarpeita
| Automaatio- ja robotisaatio-osaaminen sekä uusien teknologioiden hallinta ja ymmärtäminen korostuvat alalla. |
| Data-analytiikan ja tekoälyn hyödyntämisen taidot ovat tulevaisuudessa yhä kysytympiä. |
| Ohjelmistokehitys ja -suunnittelu ovat tärkeä osaamiskokonaisuus, joka sisältää teknisten taitojen lisäksi mm. kykyä ongelmanratkaisuun ja tiimityöhön. |
| Luovuus, strateginen ote ja kokonaisuuksien hahmottaminen korostuvat ohjelmistokehittäjien työssä, kun tekoäly yhä enemmän hoitaa rutiinikoodauksen. |
| Kyberturvallisuuden osaamista tarvitaan enenevässä määrin ja myös eri toimialoja läpileikaten. |
| Puhdas siirtymä, kiertotalous, vetytalous ja energiatehokkuus heijastuvat tulevaisuuden osaamistarpeissa. |
| Kvanttiteknologian osaamisen ja hyödyntämismahdollisuuksien ymmärryksen tarve kasvaa tulevina vuosina. |
| Osaamisen rakenteen muutos tavaratuotannosta palveluihin. Yhä suurempi osa arvonmuodostuksesta tulee palvelusta, mm. huollosta, korjauksesta, etävalvonnasta, ennakoivasta analytiikasta. |
| TKI-osaaminen sekä kyky muuntaa innovaatiot liiketoiminnaksi on tärkeä alan kilpailutekijä. |
| Kyky jatkuvaan oppimiseen ja osaamisen kehittämiseen on avainasemassa teknologiakehityksen nopeutuessa. |
| Projektien hallinnan ja johtamisen osaamiselle on kasvavaa tarvetta. |
